Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan johtava ylilääkäri: ”Geenitieto on olennainen osa nykyaikaista syövän hoitoa”
2.9.2024 Kategoriat: ArtikkelitSyöpätapausten määrä yleistyy Suomessa. Suomen Syöpärekisterin tilastojen mukaan Suomessa todetaan vuosittain yli 35 000 uutta syöpää. Vuonna 2035 Suomessa ennustetaan olevan 46 000 uutta syöpätapausta.
– Syöpätapausten määrä yleistyy, mutta kehittyneempien syövän diagnostisten menetelmien ja uusien hoitojen ansiosta yhä useampi tulee selviytymään ja paranemaan syövästä. Levinnyttä syöpää voidaan tulevaisuudessa hoitaa yhä enenevissä määrin kroonisena sairautena, kertoo Juha Kononen, johtava ylilääkäri Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalasta.
Molekyylidiagnostiikka haastaa perinteistä ajattelutapaa syövänhoidosta. Parhaan mahdollisen yksilöllisen hoidon määrittämiseksi on välttämätöntä tietää potilaan syöpäkasvaimesta kaikki mahdollinen: minne kaikkialle kasvain on levinnyt ja minkälainen geeniprofiili sillä on.
– Uudet diagnostiset menetelmät tuovat lisäarvoa etenkin vaikeammin hoidettaviin ja harvinaisempiin syöpätyyppeihin, joihin tavanomaiset hoitomuodot eivät ole purreet, painottaa Kononen.
Syöpäsairauksien tutkimus etenee harppauksin. Molekyylidiagnostiikan lisäksi uudet hoitomenetelmät, kuten radioisotooppihoito eturauhassyövän hoitoon ja jo ennen leikkausta annettava lääkehoito rintasyöpään yleistyvät.
Molekyylidiagnostiikan perusteella valittujen syöpähoitojen osuus kasvaa vauhdilla. Esimerkiksi Docrateella molekyylidiagnostiikka auttaa jo kolmasosalla potilaista hoidon valintaan.
– Meille on valmistumassa tänä vuonna molekyylipatologian laboratorio, mikä laajentaa entisestään syöpäkasvainten molekyylidiagnostiikkaa, valikoimaa ja nopeuttaa tutkimustulosten saatavuutta. Tällä haluamme mahdollistaa ja varmistaa asiakkaillemme entistä yksilöllisempiä lääkehoitoja nopeammin ja sujuvammin, toteaa Kononen.
Mehiläisen ja Docrates Syöpäsairaalan yrityskauppa valmis – syöpähoitojen kehitys jatkuu vahvana
Mehiläisen ja Docrates Syöpäsairaalan yrityskauppa on saatu päätökseen 2. syyskuuta 2024. Toiminta jatkuu Suomessa nimellä Docrates Mehiläinen Syöpäsairaala ja kansainvälisesti nimellä Docrates.
– Docrates on yksityisenä syöpäsairaalana edelläkävijä koko Euroopassa ja ainoa laatuaan Pohjoismaissa. On hienoa päästä jatkamaan Docrateen toiminnan kehittämistä. Meillä on nyt yhdessä Docrateen kanssa elämä tehtävänä, kertoo Mehiläisen liiketoimintajohtaja Johanna Asklöf.
– Yrityskaupan myötä meillä on erinomaiset mahdollisuudet kehittää syövän diagnostiikkaa ja hoitoja entistä laajemmalle asiakasryhmälle sekä Suomessa että kansainvälisesti. Jatkamme vahvaa tutkimustoimintaa ja viimeisimpään tutkimukseen perustuvien syöpähoitojen tarjoamista asiakkaillemme. On hienoa, että korkealuokkaiset diagnostiikan palvelumme ja sujuva hoitopolku tulevat nyt aikaisempaa laajemmin tunnetuiksi ja asiakkaiden saataville, kertoo Docrateen johtajana jatkava Ilpo Tolonen.
Lisätiedot:
Mehiläinen, liiketoimintajohtaja, Johanna Asklöf, Mehiläinen. Yhteydenotot Mehiläisen viestinnän Laura Martinsuon kautta: p. 040 1962 892, laura.martinsuo@mehilainen.fi
Docrates Mehiläinen Syöpäsairaala, johtaja Ilpo Tolonen, Docrates Mehiläinen Syöpäsairaala, 050 500 1880, ilpo.tolonen@docrates.com
Mehiläinen Konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut Suomessa ja kansainvälisesti. 114-vuotias Mehiläinen on nopeasti kehittyvä ja kasvava suunnannäyttäjä alallaan. Yhtiö panostaa digitalisaation mahdollisuuksiin sekä hoidon vaikuttavuuteen ja laatuun kaikilla liiketoiminta-alueillaan. Mehiläinen palvelee vuosittain 2,1 miljoonaa asiakasta ja sen 840 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 37 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. Kansainvälisesti Mehiläinen tarjoaa terveyspalveluja Ruotsissa, Saksassa ja Virossa sekä digitaalisia terveydenhuollon ohjelmistoratkaisuja tytäryhtiönsä BeeHealthyn kautta. www.mehiläinen.fi
Docrates Mehiläinen Syöpäsairaala on kansainvälisesti toimiva, yksityinen syöpään erikoistunut sairaala Helsingissä, joka on osa Mehiläinen Konsernia. Docrates Mehiläinen palvelee syöpään sairastuneita yksilöllisesti koko hoitoketjun ajan, syövän diagnostiikasta hoidon jälkeiseen seurantaan. Diagnoosin ja kuvantamisen jälkeen hoito voidaan suunnitella ja aloittaa viiveettä. Ainutlaatuinen konsepti tuo potilaita joka puolelta maailmaa. Docrates Mehiläisen huippuosaajista kootun yhteistyöverkoston kanssa syöpäsairaala tarjoaa aidosti yksilöllistä syövänhoitoa uusimpia hoitomuotoja hyödyntäen. Yhdessä syöpää vastaan, koska meillä on elämä tehtävänä. www.docrates.com.