Levinneen eturauhassyövän hoito tulee aina suunnitella yksilöllisesti. Ensilinjan hoitoon kuuluu aina lääkehoito, yleisimmin hormonaalinen hoito ja solunsalpaajahoito, tai niiden yhdistelmä sekä usein luustoa vahvistava lääke, jos syöpä on levinnyt laajasti luustoon. Uusimpana yhdistelmälääkehoitona levinneen eturauhassyövän hoitoon on hyväksytty käyttöön lynparzan ja abirateronin yhdistelmä. Lynparza kuuluu PARP-estäjiin ja abirateroni on hormonaalinen lääke. Abirateronihoitoon tulee aina liittää myös gonadotropiinien vapauttajahormoniin toimintaan vaikuttavaa lääkitystä.
Erikoistekniikoilla hoitoon voidaan liittää myös sädehoito, vaikka etäpesäkkeitä olisi laajastikin. Mikäli eturauhassyöpä saadaan lääkehoidoilla etenemättömään vaiheeseen, pyrimme Docrates Syöpäsairaalassa aina antamaan myös eturauhasen paikallisen sädehoidon. Tämä on osoittautunut tehokkaaksi levinneen eturauhassyövän hoidossa ja sillä pyritään lisäksi mm. ehkäisemään myöhemmin uhkaava virtsaumpi.
Hormoni- ja solunsalpaajahoidot voivat tehota pitkäänkin, mutta yleensä hoitojen teho lakkaa ennemmin tai myöhemmin.
Isotooppihoidot levinneen eturauhassyövän hoidossa
Toisen linjan hoitona isotooppihoito luustoon hakeutuvalla radioaktiivisella lääkkeellä (radium tai samarium) on osoittautunut tehokkaaksi ja hyvin siedetyksi, silloin kun etäpesäkkeitä on vain luustossa. Isotooppihoidon tarkoitus on viedä säteilylähde syöpäsolun välittömään läheisyyteen myös laajasti etäpesäkkeitä lähettäneessä eturauhassyövässä. Yksittäisiä luuston etäpesäkkeitä voidaan hoitaa myös tarvittaessa ulkoisella sädehoidolla.
Radiumin ja samariumin rinnalla käytössä radioaktiivinen lääke 177-lutetium-PSMA
177-lutetium-PSMA on verrattain uusi hoito Suomessa, ja se on osoittautunut tehokkaaksi ja hyvin siedetyksi*. 177-lutetium-PSMA-hoito voi soveltua etenkin iäkkäille potilaille, joille perinteinen solunsalpaajahoito on vaikea antaa muun muassa rankkojen sivuvaikutusten vuoksi. Docrates aloitti 177-lutetium-PSMA-hoidot ensimmäisenä Pohjoismaissa vuonna 2017.
Radiolääkkeet hakeutuvat eturauhassyöpäsoluihin niiden sijainnista riippumatta ja mahdollistavat syöpähoidon, vaikka syöpä olisi levinnyt laajalle. Hoidot ovat nk. täsmäsädehoitoja ja ne annetaan suonensisäisenä tiputuksena. Radiolääkkeen aiheuttama säteily on hyvin paikallista , ja kantautuu vain muutaman millimetrin tai pienemmälle alueelle, jolloin terveet ympäröivät kudokset saavat hyvin vähän turhaa säderasitusta. Tästä johtuen samalla lääkeannoksella voidaan hoitaa useita etäpesäkkeitä samanaikaisesti.
177-lutetium-PSMA-hoitoja annetaan yksilöllisesti potilaan tilanne huomioiden, yleensä 2-6 kertaa noin 4-6 viikon välein. Yleensä potilas pääsee kotiin samana päivänä. Hoidon aikana potilaan veriarvoja seurataan.
Hoitojen yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat suun kuivuminen ja lievä pahoinvointi. Näitä pyritään estämään ja vähentämään jäähdyttämällä sylkirauhasia hoidon aikana ja antamalla potilaalle kerta-annos pahoinvointilääkettä.
ESMO2021 kokouksessa esiteltiin VISION-tutkimuksen tuloksia**, joissa todettiin tilastollisesti merkittävä eloonjäämishyöty 177-lutetium-PSMA-hoidoilla verrattuna standardihoitoon.
Uusin vielä kokeellinen 225-aktinium-PSMA-hoito
Olemme ottaneet käyttöön myös 225-aktinium-PSMA-hoidon, joka on vielä kokeellista Fimean erityisluvallista lääkehoitoa. Alustavat tutkimustulokset 225-aktinium-PSMA-hoidoista ovat lupaavia, ja tuovat 177-lutetium-PSMA-hoitojen rinnalla uuden mahdollisuuden levinneen eturauhassyövän hoitoon. Näitä voidaan käyttää yhdessä myös ns. tandem- eli yhdistelmähoitona.
Kokenut ja moniammatillinen tiimi
Levinneen eturauhassyövän hoidossa oleellista on keskustelu hoitomahdollisuuksista syöpälääkärin kanssa heti diagnoosin varmistuttua sekä kokeneen hoitotiimin saumaton yhteistyö. Kokeneet asiantuntijamme voivat luotettavilla tutkimuksilla selvittää viiveettä kunkin potilaan soveltuvuuden uusiin hoitomuotoihin ja laatia tämän jälkeen potilaalle yksilöllisen hoitosuunnitelman.
Docrates Syöpäsairaalassa radioisotooppihoidoista vastaa moniammatillinen tiimi isotooppiylilääkäri Jukka Kemppaisen johdolla.
Kliiniset lääketutkimukset
Docrates Syöpäsairaala tarjoaa syöpään sairastuneille mahdollisuuden osallistua maksuttomiin kliinisiin syöpälääketutkimuksiin. Lääketutkimukseen osallistuminen merkitsee potilaalle mahdollisuutta saada uusimpia syövänhoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, joita ei ole vielä muuten saatavilla. Tutkimukset tehdään aina viranomaisten tarkasti valvomissa tutkimusolosuhteissa. Tällä hetkellä etsimme potilaita myös levinneen eturauhassyövän lääketutkimukseen. Lue lisää täältä.