Suolistosyövän varhainen toteaminen parantaa hoitoennustetta huomattavasti
24.6.2024 Kategoriat: ArtikkelitSuolistosyöpä ja sen esiasteet voidaan havaita jo silloin, kun sairaus on vielä täysin oireeton. Suolistosyöpä kehittyy lähes aina hyvänlaatuisesta polyypista. Hyvänlaatuinen polyyppi voi ajan myötä muuntua pahalaatuiseksi syöpäkasvaimeksi, mikäli sitä ei poisteta ajoissa.
Näin suolistosyöpä etenee
Suolisto on putkimainen rakenne, jossa on kolme kerrosta: limakalvo, lihaskerros ja uloin kerros. Suolisto on yhteydessä muuhun elimistöön imuneste- ja verenkiertojärjestelmien kautta.
Syöpäkasvaimen kehittyminen suolistossa alkaa polyypista suolen sisimmältä kerrokselta eli limakalvolta. Kasvain kasvaa aluksi limakalvolla paikallisesti. Silloin syöpäsolut eivät vielä pääse leviämään muualle elimistöön. Jos kasvain jatkaa kasvuaan, se läpäisee vähitellen limakalvon edeten lihaskerrokseen ja edelleen uloimpaan kerrokseen ja mahdollisesti vielä senkin läpi suolen ulkopuolelle. Näistä limakalvon ulkopuolisista kerroksista syöpäsoluilla on mahdollisuus levitä verenkierron ja imunestekierron mukana muualle elimistöön, yleisimmin imusolmukkeisiin, maksaan ja keuhkoihin.
FIT-testi ja kolonoskopia auttavat löytämään muutokset varhaisessa vaiheessa
Suolistokasvainten, syövän ja polyyppien olemassaoloa voidaan selvittää ulosteesta tehtävällä FIT-testillä. Ulostenäytteestä voidaan testin avulla löytää punasolujen hajoamistuotteita, jotka saattavat antaa viitteitä suolistomuutoksista. Positiivinen FIT-testitulos vaatii jatkotutkimukseksi kolonoskopian, jotta mahdolliset löydökset voidaan varmistaa, paikallistaa ja hoitaa.
FIT-testi on helppo ja nopea, kotona tehtävä testi. Se sopii mainiosti oireettomille henkilöille, jotka haluavat selvittää suolistosyöpäriskinsä, esimerkiksi lähisukulaisen sairastumisen vuoksi. FIT-testejä on saatavilla muutamilta yksityisiltä terveyspalveluiden tuottajilta, mutta FIT-testitulosten tulkintoja on saatavilla harvemmista paikoista. Niitä tarjoaa esimerkiksi Docrates.
Kolonoskopia eli paksusuolen tähystys on tarpeen, kun tutkitaan perä- ja paksusuolen oireita ja sairauksia. Kolonoskopian avulla limakalvolta voidaan todeta polyypit, kasvaimet, tulehdukset, divertikkelit (umpipussit), haavaumat, verisuonimuutokset ja ahtaumat. Tähystyksessä polyypit poistetaan. Kun hyvänlaatuiset polyypit poistetaan ajoissa, ne eivät ehdi kehittyä syöväksi. Kolonoskopia on luotettavin tutkimus löytämään paksusuolen ja peräsuolen kasvainmuutokset.
Alkuvaiheen suolistosyöpää on helpompi hoitaa
Suolistosyövän varhaisella diagnoosilla on ratkaiseva merkitys paitsi paranemisennusteeseen, myös hoitojen tarpeeseen.
Suolistosyövän paranemisennuste
- yli 90 %, jos syöpäkasvain on paikallinen ja pinnallinen.
- 50–70 %, jos syöpäkasvain on edennyt suolen kerroksiin, mutta etäpesäkkeitä ei löydy.
- 5–10 %, jos suolen emäkasvaimen lisäksi löytyy etäpesäkkeitä muualta elimistöstä.
Jotta suolistosyöpä tai sen esiasteet löytyvät varmimmin, on tärkeää, että kolonoskopian tekee kokenut ammattilainen, joka teknisesti pystyy suorittamaan tähystyksen kattavasti ja osaa löytää ja tunnistaa suolen limakalvomuutokset. Docrateella työskentelee kokeneita spesialisteja, joten tiedät olevasi hyvissä ja osaavissa käsissä. Tutkimuksia ja hoitoja tekevät moniammatillisessa tiimissä esimerkiksi gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri Jorma Heiskanen ja syöpätautien erikoislääkäri Tuomo Alanko.
Docrates on erikoistunut suolistosyövän varhaiseen diagnostiikkaan ja hoitoon
Jos kolonoskopiassa havaitaan muutoksia, hoitopolku Docrateella etenee nopeasti. Tähystyksen jälkeen tutkitaan otetut koepalat, tehdään levinneisyyskartoitus, tietokonekuvaus ja mahdollisesti magneettikuvaus. Näytteiden tulokset saadaan laboratoriosta nopeasti, jopa muutamassa päivässä. Tulosten perusteella laaditaan hoitosuunnitelma ja hoito järjestetään nopealla aikataululla.
Mikäli suolistosyöpä todetaan, sen hoitokeinoina käytetään leikkausta, sädehoitoa ja lääkehoitoa yksilökohtaisesti laaditun hoitosuunnitelman mukaan. Yli 90 prosenttia pinnallisista, paikallisista suolistosyövistä paranee oikealla hoidolla. Jos syövän emäkasvain on läpäissyt suolen kerrokset ja löytyy etäpesäkkeitä, paranemisennuste laskee merkittävästi. Suolistosyövän hoitojen jälkeen jatkuu seuranta verikokein, tähystyksin ja kuvantamistutkimuksin. Säännölliset seurantatähystykset varmistavat, että mahdolliset uudet polyypit löytyvät ajoissa eivätkä pääse kehittymään syöpäkasvaimiksi.
Docrates – suolistosyövän asiantuntija apunasi
- Kolonoskopioita tekevät vain kokeneet tähystäjät.
- Käytössä on edistyksellinen, tekoälyä hyödyntävä tähystysvälineistö.
- Sujuva hoitopolku: tähystyksen jälkeen levinneisyyskartoitus, tietokonekuvaus, verikokeet ja mahdollinen magneettikuvaus toimivat hoitosuunnitelman pohjana.
- Docrateen onkologit ovat erikoistuneet syövän kokonaisvaltaiseen hoitoon, noudattavat kansainvälisiä hoitosuosituksia ja hyödyntävät muun muassa molekyylidiagnostiikkaa hoitojen suunnittelussa.
- Tiedonkulku potilaalle on sujuvaa. Hoidosta vastaa koko ajan oma hoitotiimi, johon voi olla yhteydessä jatkuvasti etäseurantapalvelun kautta.
Docrateella on käytössä alan uusimmat ja edistyksellisimmät tähystysvälineet, joiden kuvanlaatu ja tarkkuus ovat erinomaiset. Docrateen asiantuntijat seuraavat jatkuvasti syöpätutkimuksen kehitystä ja tarjolla on siksi aina uusimmat hoitomuodot.
Suolistosairauksien tutkimukset ja hoidot voit aloittaa suoraan Docrateella tai siirtyä asiakkaaksemme muualta missä tahansa hoitopolkusi vaiheessa. Suolistosyövän leikkaushoitoja ei toistaiseksi suoriteta Docrateen toimesta, mutta järjestämme sinut asiantuntevaan leikkaushoitoon. Muut hoitopolun tutkimukset ja hoidot voidaan Docrateen omana toimintana järjestää.
Tilaa FIT-testi tai varaa aika kolonoskopiaan!