Skip to content
Avaa sivuvalikko

Eturauhassyövän leikkaus

Docrates Mehiläisen kautta on mahdollisuus edistykselliseen Da Vinci -robottiavusteiseen eturauhassyövän leikkaukseen. Leikkauksen käyttö hoitomuotona arvioidaan yksilöllisesti yleisen terveydentilan ja huolellisten levinneisyysselvityksien perusteella.

Leikkaus on sädehoitoa raskaampi hoitomuoto, joten sen mahdollisuus arvioidaan yksilöllisesti yleisen terveydentilan perusteella. Leikkauksen hyöty painottuu keskisuuren ja suuren riskin varhaisessa vaiheessa paikallisena löydettyjen syöpien hoitoon. Sitä suositellaan hoitomuodoksi erityisesti silloin, kun eturauhanen on kasvanut suureksi ja siihen liittyy virtsaamisoireita.

Leikkaushoidon suunnittelussa käytämme apuna jo ennen koepaloja otettuja eturauhasen magneettikuvia. Riskitekijöiden perusteella voidaan tehdä lisäksi NaF- ja/tai F-PSMA-PET-TT -tutkimus mahdollisen laajemman levinneisyyden toteamiseksi tai poissulkemiseksi.

Eturauhassyövän leikkaus vai sädehoito?

Jos syöpä on levinnyt paikallisesti (paikallisella levinneisyydellä tarkoitetaan syövän kasvamista eturauhasen kapselin läpi tai leviämistä rakkularauhasiin tai lähielimiin) tai eturauhasen ulkopuolelle, ei leikkaus ole parantava hoitomuoto. Tällaisessa tilanteessa ulkoinen sädehoito ja kudoksensisäinen sädehoito HDR-brakyhoito) ovat yleensä tehokkaimmat hoitomuodot. Sädehoidettaessa myös impotenssi ja virtsankarkailu ovat harvinaisempia kuin leikattaessa. Docrates Syöpäsairaalassa arvio sopivasta hoidosta tehdään jokaisen potilaan kohdalla aina yksilöllisesti.

Da Vinci-robottileikkaukset

Docrates Syöpäsairaalan kautta on mahdollista päästä yhteistyökumppanimme kautta edistykselliseen Da Vinci -robottiavusteiseen prostatektomiaan (RALP). Robottiavusteisuus yhdistää avokirurgian ja tähystyskirurgian edut. Avoleikkaukseen verrattuna robottileikkauksesta toipuu nopeammin.

Eturauhassyöpäleikkauksen haittavaikutukset

Leikkauksessa välittömät sivuvaikutukset ovat suuremmat kuin sädehoidossa. Vakavin eturauhasen poistoon liittyvä riski on virtsanpidätyskyvyn ja potenssin osittainen tai täydellinen menetys.

Da Vinci –robottiavusteisella leikkaustekniikalla haittavaikutukset, kuten erektio- ja virtsanpidätysongelmat, ovat kuitenkin vähäisempiä kuin avoleikkauksessa.

Kysy lisää hoitovaihtoehdoista syövänhoitoon erikoistuneilta sairaanhoitajiltamme ja varaa aika eturauhassyövän hoidon ammattilaisille, puh. 010 773 2000.

Artikkeli

Eturauhassyöpä: Sädehoidon ja leikkauksen hyödyt ja haitat

Leikkaus vai sädehoito? Mitä hyötyä ja haittaa sädehoidosta tai leikkauksesta on eturauhassyövän hoidossa?

Lue uusimpia tiedotteita

Joulun ja vuodenvaihteen aukioloajat

Docrates Mehiläinen on avoinna myös joulun ja uuden vuoden aikaan, pois lukien jouluaatto ja pyhäpäivät. Ajan erikoislääkärille saat nopeasti, myös...

Lue lisää

Rintarekonstruktioleikkaus on kokeneiden kirurgien tarkkaa käsityötä ja hoitotiimin tiivistä yhteispeliä

Rintarekonstruktio eli poistetun rinnan uudelleen rakentaminen on osa monien rintasyöpäpotilaiden hoitopolkua. Leikkauksen tavoitteena on korvata poistettu rintakudos potilaan omalla kudoksella...

Docrates on nyt osa Mehiläistä – Yhdessä meillä on elämä tehtävänä

Tarjoamme edistyksellistä syövänhoitoa nopeasti, ilman lähetettä. Tutkimukset ja hoito räätälöidään oman hoitotiimin kanssa yksilöllisesti, aina elämänlaatua vaalien. Pidämme huolen siitä,...

Docrates Mehiläisen tilat menestyvät rakennus- ja designalan kilpailuissa

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan tiloja laajennettiin ja uudistettiin hiljattain. Tiloihin tehty uudistus palkittiin Rakli Ry:n järjestämässä Workplace Awards 2024 -kilpailussa fyysisen...

Miksi valita Docrates Mehiläinen?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma-to 8-18, pe 8-16