Joulun ja vuodenvaihteen aukioloajat
Docrates Mehiläinen on avoinna myös joulun ja uuden vuoden aikaan, pois lukien jouluaatto ja pyhäpäivät. Ajan erikoislääkärille saat nopeasti, myös...
Lue lisääma-to 8-18, pe 8-16
Okasolusyöpä eli spinosellulaarikarsinooma on ihon pintakerroksen keratinosyyttisolujen pahanlaatuinen kasvain. Se on toiseksi yleisin ihosyöpätyyppi. Okasolusyövän päähoitomuoto on lähes aina leikkaus.
Okasolusyöpää esiintyy sekä ihossa että limakalvorajoilla. Okasolusyövän muuntuminen esiasteesta varsinaiseksi syöväksi kestää kauan. Syöpää on alueilla, jonne aurinko osuu; tyypillisesti okasolusyöpä sijaitsee kuitenkin alahuulessa, kasvoissa tai kädenselässä. Okasolusyöpä lähettää harvoin etäpesäkkeitä, mutta huulessa sijaitsevan tyypin on todettu lähettävän etäpesäkkeitä muita tyyppejä useammin.
Auringon UV-säteilyn osuus ihosyöpien synnystä on 60–90 prosenttia. Ihon palaminen ja esimerkiksi jatkuva altistuminen auringolle ulkotyön muodossa aiheuttavat ihosyöpiä. Okasolusyöpää aiheuttavat myös muun muassa arseenialtistus, säde- ja solunsalpaajahoito sekä immuunijärjestelmää heikentävä lääkitys. Okasolusyövän syntyyn vaikuttavat myös perintötekijät.
Aurinkokeratoosi on okasolusyövän esiaste: punoittava, pyöreähkö ja joskus hilseilevä iholaikku. Okasolusyövän alkuvaiheen muutos on useimmiten pinnallinen rupeutuma, jonka alta paljastuu selvä haavapinta merkkinä tyvikalvon hajoamisesta. Okasolusyövän läpimitta on tunnistettaessa tavallisesti 1–3 cm, mutta hoitamattomana kyhmy kasvaa laajaksi ja tunkeutuu syvemmälle kudokseen.
Ihosyövissä merkittävät kasvaimet näkyvät ilman erityisiä apuvälineitä silmämääräisesti. Lääkäri voi tarkentaa diagnoosia dermatoskopiatutkimuksella. Usein potilas itse toteaa kasvaimen ilmaantumisen ja hakeutuu siksi lääkärin vastaanotolle. Okasolusyöpää määritettäessä on tärkeää tutustua potilaan esitietoihin, kuten siihen kauanko muutos on ollut näkyvissä iholla, onko muutos kasvanut ja millaiselle määrälle säteilyä potilas on altistunut. Tarvittaessa otetaan kudosnäyte diagnoosin vahvistamiseksi.
Okasolusyövän päähoitomuoto on lähes aina leikkaus. Sädehoidon käyttö on huomattavasti harvinaisempaa. Mikäli kasvain on ehtinyt levitä laajalle tai sijaitsee muuten hankalassa paikassa, kuten huulilla tai silmäluomissa, leikkaukseen yhteydessä tarvitaan usein myös ihosiirtoja tai -kielekkeitä. Levinneen taudin tapauksissa voidaan käyttää myös syöpälääkkeitä.
Docrates Mehiläinen on avoinna myös joulun ja uuden vuoden aikaan, pois lukien jouluaatto ja pyhäpäivät. Ajan erikoislääkärille saat nopeasti, myös...
Lue lisääRintarekonstruktio eli poistetun rinnan uudelleen rakentaminen on osa monien rintasyöpäpotilaiden hoitopolkua. Leikkauksen tavoitteena on korvata poistettu rintakudos potilaan omalla kudoksella...
Tarjoamme edistyksellistä syövänhoitoa nopeasti, ilman lähetettä. Tutkimukset ja hoito räätälöidään oman hoitotiimin kanssa yksilöllisesti, aina elämänlaatua vaalien. Pidämme huolen siitä,...
Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan tiloja laajennettiin ja uudistettiin hiljattain. Tiloihin tehty uudistus palkittiin Rakli Ry:n järjestämässä Workplace Awards 2024 -kilpailussa fyysisen...
Puhelinpalvelu
ma-to 8-18, pe 8-16